Quantcast
Channel: Raunon kirjablogi
Viewing all 59 articles
Browse latest View live

Saatanan tunarit!

$
0
0
Eilen aamulla luin pahaa aavistamatta sanomalehteä aivan tavalliseen tapaan.

Yksi uutinen kertoi Turun yliopiston tilanneen kokoomuksen suosimalta mainostoimistolta Bob Helsingiltä mainosvideon YouTuubiin rahankeruuta avittamaan.

Hetken naureskelin, kun tajusin jutun olevan aprillipila. Puoli sekuntia myöhemmin huomasin, että nyt eletäänkin yhä helmikuuta.

Ryntäsin YouTubeen katsomaan videon. Se löytyi helposti laittamalla hakusanoiksi Turun yliopisto. Otsikkona on Secret Society.

Teoksen katselu on aika urakka. 2 minuuttia ja 39 sekuntia sujuu ilman repliikkejä, mutta taustalta kuuluu niin kova ja vihlova ujellus, että videon seuraaminen on tuskaisaa. Kamera harhailee kellarissa ja suttuisesta kuvasta tunnistan lopulta Esko Valtaojan ja Keijo Virtasen, jotka osallistuvat johonkin salaseuran kokoukseen. Sitten Kekkosen hologrammi – jonka ääni ei kylläkään erityisemmin kuulosta Kekkoselta – haukkuu suomalaiset saatanan tunareiksi.

Tällä antimainoksellako pitäisi kerätä 20 miljoonaa euroa?

Video tuntui ennemminkin jysäyttävän tykillä kohti omaa reittä: sehän pyrkii osoittamaan systeemin menneen kokonaan pieleen. Miksi joku vielä haluaisi olla mukana rahoittamassa tätä tunareiden yliopistoa, jota johtaa salamyhkäinen miesjoukko pimeästä kellarista käsin? Niin no, ehkä joku hämäräperäinen liikemiessakki.

Tänään kampanja sai lehdessä selityksen: se olikin Turun Yliopistosäätiön hallituksen jäsenen Hannu Kokkosen ja kokoomusnuori Riku Cavadaksen ideoima. Ilmankos videon suttuinen kuvaus tuntuu olevan suunnattu lähinnä parikymppiselle yleisölle. Tuskin liikemiehet kovin sankoin joukoin JuuTuubia katsovatkaan.

Samalla nettiin ilmestyi "odotettu" jatko-osa, jossa tulevaisuudesta mystisesti tupsahtaneen Kekkosen puhe kuullaan kokonaisuudessaan. Kekkonen jyrisee kansaa luovuttamaan rahansa yliopistolle niin kuin 1920-luvullakin tehtiin.

"Yksi euro Turun yliopistolle on kolme ja puoli euroa Suomen tulevaisuudelle", valistaa Kekkos-hologrammi selittämättä sen enempää matikkapäänsä toimintaa.

Antakaa nyt joku yliopistolle ne miljoonat, että saataisiin edes kunnon mainoskampanja!

Demoneita kerrakseen

$
0
0

Uskonto on aina ajankohtainen keskustelunaihe.


Tosin ajastamme kertoo aika paljon se, että ainakin palstamillimetreissä mitattuna Johanna Tukiainen tuntuu nousseen maan hengelliseksi johtohahmoksi. Hyvänä kakkosena on hänen siskonsa Julia ennen viime vuoden uskontoykköstä Isä Mitroa, joka on nyt jo niin last season.


Strippaavan Elämän Sana -blondin mollaaminen blogissa nyt olisi kuitenkin aika halpahintaista.


Minun puolestani jokainen saa kertoa julkisuudessa hengellisistä kokemuksistaan. Jos siinä samalla tekee hiukan rahaa tanssimalla, riisumalla ja kertomalla seksijuttujaan Seiskalle, niin antaa mennä vaan. Ehkä kansankirkkommekin saisi näillä eväillä hiukan lisää kaitsettavia jäseniä.


Taatusti ev.lut.kirkkomme saisi lisää kuulijoita, jos piispatkin kertoisivat demonien hyppivän heidän sänkynsä ympärillä. Tukiaisten huushollin arki-illan rinnalla Rosemaryn painajainen oli lastenleikkiä: Johanna huitoo toisella kädellä loitommalle demoneja ja yrittää toisella tekstaroida yhä vain vonkaavalle Ikelle.


Tämän verran opin minäkin katsottuani taatusti ainoan kerran Maria! -keskusteluohjelmaa.


Aikoinaan tuijotin toisinaan Ostos-TV:tä, jos halusin nähdä jotain täysin arkisen järjenkäytön tuolla puolen olevaa ohjelmaa.


Nykyinen suosikkini on kuitenkin Inspiration-kanava.


Siis tuo uskonnollinen kaapelikanava, jossa amerikkalaiset televangelistat vaativat katsojia lähettämään heille rahaa. Idea katsojan rahojen viemisestä on toki suurin piirtein sama kuin Ostos-TV:ssä, mutta otteet ovat enemmän mafiatyylisiä.


Lama näkyy nyt tälläkin kanavalla. Vielä viime vuonna saarnaajat pyysivät katsojia lähettämään 58 dollaria kuukausittain, mutta nyt alkuvuodesta vaadittu summa onkin jo 1000 dollaria!


Toisaalta rahoille saa myös vastinetta. Saarnaajat nimittäin lupaavat rahalahjoittajien elämän muuttuvan dramaattisesti paremmaksi viimeistään 90 päivän kuluessa, mahdollisesti jo saman illan aikana. Konkreettisin lupaus on, että jumala poistaa lahjoittajan asuntovelat.


Itse ehkä laittaisin 1000 dollaria ennemmin sen asuntovelan maksamiseen, mutta voihan rahansa toki lahjoittaa saarnamiehellekin. Näin härskiä rahastusta laman takia vaikeuksiin joutuneiden kustannuksella ei Suomessa juuri tapaa muualla kuin tällä kanavalla, jota Turun kaapelitelevisiokin iloksemme lähettää joka kotiin.


Kulutusjuhla

$
0
0

Koska minunkin on toisinaan pakko ostaa jotain, olen "kuluttaja". Ei auta, vaikka kuinka inhoaisin kyseistä määritelmää.

Toisaalta kaikki kuluttaminen vaikuttaa osaltaan siihen millainen maailma on. Voin valita ostanko McDonald'sin hampurilaisen vai ruisleipää kauppahallista. Kuluttaminen on siis vaikuttamista.

En olekaan "kuluttaja" vaan "vaikuttaja". Mikä ero ajattelutavassa!

Epäeettisten tavaroiden valmistajiin yritetään usein vaikuttaa erilaisten ostoboikottien avulla. On nerokasta, että nyt on olemassa myös Porkkanamafia, joka ei boikotoi vaan vaikuttaa positiivisesti, lisäämällä hyvän tuotteen myyntiä.

Kun Porkkanamafia vihdoin rantautui Turkuunkin, niin suuntasin ilomielin viime lauantaina ravintola Kerttuun parantamaan maailmaa. En vain kuluttumaan, vaan vaikuttamaan - edes vähän.

Tempaus oli todella menestys ja paikka täynnä muitakin tiedostavia kuluttajia oikealla asialla. Voiko vaikuttaminen todella olla näin helppoa ja kivaa. Mitäs seuraavaksi ostettaisiin?

Tuntematon pömppömaha

$
0
0

Voisiko olla niin, että talouden taantuma näivettää myös aivotoimintaa?


Kansa on hädin tuskin selvinnyt pömppömahakohun aiheuttamasta shokista, kun nyt kriisi on iskenyt keskelle Vienonen-Karpela-Saarela-jne:n tuoretta hääonnea.


Tuskin maltan odottaa tietoa siitä, mikä kriisin aiheutti. Murtuiko kynsi vai löysikö Tanja pehkostaan harmaan suortuvan?


Tiedonvälityksen pinnallistumisen vastakohdaksi päätin itse tehdä suurteon, jota olen vältellyt jo neljännesvuosisadan ajan.


Luin Tuntemattoman sotilaan.


Sotakirjallisuus ei ole koskaan ollut sydäntäni lähellä, joten tartuin urakkaan talvella hammasta purren. Muutama viikko siinä vierähti, mutta lukukokemus paljastui yllättävän palkitsevaksi. Se pisti pömppömahakohut omaan arvoonsa.


Luku-urakan aikana tosin paljastui, että yllättävän harva tutuistani oli kirjaa lukenut. Ja minä kun aina luulin olleeni melkein ainoa.


Toinen suurteko oli käydä pitkästä aikaa Turun kaupunginteatterissa. Kolme tuntia Bertold Brechtiä kävi sekin suururakasta. Kaukasialainen liitupiiri -näytelmän valinta päänäyttämön vetonaulaksi osoittaa teatterilaisilta aivan poikkeuksellista uskoa kansan korkeaan teatterimakuun. Kansa vastasi jättämällä katsomon puolityhjäksi.


Suurteko? Kyllä vaan: olin jo ehtinyt unohtaa, miten epämiellyttävät teatterin tuolit ovat. Niskaa särki vietävästi vielä muutama päivä teatterinautinnon jälkeenkin. Jos olisin Mia Nuutila, niin niska-hartiakohu olisi jo vallannut Suomen lööpit.

Löytynyt: kaatopaikka

$
0
0

Historiantutkija saa harvoin aikaan tuloksia, joista on aivan konkreettisia seuraamuksia.


Niinpä yllätyin iloisesti, kun huomasin pari päivää sitten aamun lehdessä, että jotain oli sentään tullut tehdyksi.

Vuonna 2002 pyysin nimittäin lehtijutussa turkulaisia soittamaan minulle ja kertomaan missä sijaitsi kaupungin pääkaatopaikka 1930-luvulla. Etsiskelin sitä väitöskirjaani varten.


Vanhan pääkaatopaikan sijainti löytyi helposti, mutta samalla soittelijat kertoivat muistakin unohdetuista kaatopaikoista. Yksi niistä oli nykyinen Vasaramäenpuisto Kupittaan eteläpuolella. Sinne vietiin kaikenlaista moskaa aina 60-luvun puoliväliin saakka. Paikalla oli oikein kaupungin työmiehiä ohjailemassa toimintaa, mutta mitään virallisia papereita tämmöisestä toiminnasta ei ole löytynyt.


Kirjoitin löydöstäni sitten jutun Turun Sanomiin, kerroin siitä ympäristönsuojelutoimistossa ja raportoinpa vielä pariin muuhunkin paikkaan. Ja kas kummaa, nyt 7 vuotta myöhemmin lehdessä kerrotaan, että entinen kaatopaikka-alue tullaan peittämään puolen metrin paksuisella multakerroksella.


Hyvä hyvä. Turun mittakaavassa tämä on erittäin nopeaa toimintaa! Mahtaakohan muillekin löytämilleni vanhoille kaatopaikoille käydä ennen pitkää yhtä onnellisesti…?


Ikean vanki

$
0
0

Ajelimme eilen Turun Ikean ohi, jolloin yhtäkkiä syntyi välähdys käydä syömässä lounaaksi lihapullat.


No, tarjolla olikin tutut pullat ja haaleat keitetyt perunat: tällä kertaa tosin noutopöydästä, jota hienosti sunnuntaibrunssiksi kutsuttiin.


Ongelmaksi muodostuikin Ikeasta poistuminen. Koska olin liikkeellä invalidin kanssa, halusimme vain poistua suorinta tietä ravintolasta ulos.


Se ei ollut mahdollista.


Vartin etsimisen jälkeen totesin, ettei Ikeasta pääse pois muuten kuin kiertämällä koko hehtaarihallin läpi. Varmistin vielä asian ravintolan kassalta, joka myönsi näin tosiaan olevan: ravintolasta ei pääse suoraan ulos. Hän kehotti kysymään alakerran lasten leikkiosaston hoitajalta, josko tämä päästäisi meidät ulos läpi lukittujen ovien lyhyempää reittiä.


Leikkiosastolla ei näkynyt ketään, joten päätimme sitten kuitenkin tassutella hiljalleen tuon satojen metrien matkan läpi hallin. Mieleen jäi kuitenkin epämääräinen olo: entäs jos ravintolassa vaikka syttyy tulipalo, eikä nopeaa reittiä ulos ole olemassa. Enpä taida enää uskaltaa lähteä Ikeaan.

Festaritarjontaa

$
0
0
Kokemäellä järjestettiin kesällä 1984 Teljän Messut. Olin 16-vuotias ja aivan tohkeissani. Pyöräilin paikalle kaikkina messupäivinä ja kiertelin alueella tunnista toiseen. Voi onnea, vihdoinkin jotain tapahtui.

Tänä kesänä on tullut käydyksi Porin jazzeissa, Keskiaikamarkkinoilla, Tall Ships’ Racessa ja ties missä muualla. Tai ei oikeastaan edes käydyksi, korkeintaan ravatuksi äkkiä alueen läpi tai vieritse. Pakoon oluttelttoja ja metrilakumyyjiä.

Oikeastaan ainoa tapahtuma, josta olen tänä kesänä oikeasti innostunut, on Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät, mutta siellä ei olekaan metrilakua. No, olutta kyllä saa.

Turkukin on niin täynnä tapahtumaa, ettei festaritonta kesäviikonloppua taida enää nykyään löytyä. Tulossa on vielä ainakin Down by the Laituria, Turun Messuja ja Taiteiden yötä.

Kaipaan niitä vanhan ajan kesiä, joista voi lukea 1950- ja 60-luvun sanomalehdistä. Kesällä Turussa ei tapahtunut mitään. Kansa muutti mökeille, eikä kaupungissa kannattanut järjestää tapahtumia. Jokilaivojen ravintoloista ei kukaan ollut kuullutkaan, korkeintaan istuttiin Vartiovuoren ravintolan pihassa kahvilla. Oi autuutta.

Voisiko joku järjestää festariviikonlopun, jonka aikana voisi nauttia tapahtumattomuudesta ja kesäisen rauhallisista päivistä?

Siivuna vai palana?

$
0
0
Koko kesä mediassa on jauhettu vaalirahakohusta. Vasta lihatiskikohu sai vaalirahat unohtumaan. Eikä ihme – mikään ei myy paremmin kuin kunnon ruokaskandaali.

Kaikki entiset lihatiskityöntekijät kiirehtivät nyt lehtiin kertomaan toinen toistaan kauheampia tarinoita siitä, miten vanhasta kirjolohesta pestiin Vimmillä taas tuoreen näköinen.

Muistan itsekin joskus muinoin 90-luvulla ihmetelleeni lähikaupan lihatiskillä seisseitä kuivettuneita makkaransiivuja ja epäilyttävän pieneksi silpuksi jauhettua sika-nautaa. Eivät vissiin olleet kauppaan ihan vastikään tullutta tavaraa.

Sittemmin lihatiskillä töissä ollut kaverini valaisi minua siitä, mitä kaupan takahuoneessa todella tapahtuu. Taisin sen jälkeen karttaa lihatiskejä aika monta vuotta.

K-kaupan Väiski vannoi muinoin, että lihatiski on k-kauppiaalle oikein kunnia-asia. Juu, niin se olikin: kovimman kunnian tosin sai se myyjä, joka onnistui kauppaamaan pahaa aavistamattomalle asiakkaalle viikon ajan tiskillä seisseen vihoviimeisenkin roiskeen. Hävikkiä ei saanut tulla.

Lihatiskikohu unohtuu ensi viikkoon mennessä, kun Ilkka Kanervan Nova Kiinteistökehitykseltä saamia synttärilahjoja aletaan karhuta takaisin korkojen kera tai Vappu Pimiä saa sikainfluenssan. Media toimii usein kuin lihatiski: samat vanhat kohut voidaan sitten taas nostaa tuoreena lööppeihin parin vuoden päästä, kun joku jälleen löytää lihapaketistaan homeisen sisäfileen.


Rötisköt pois!

$
0
0

Viime aikoina on lehdissä taas näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Turussa suojellaan aivan liikaa ”vanhoja rötisköjä”. Ainakin Turun Sanomiin kirjoittavan Aimo Massisen mielestä niitä on selvästikin kaupungissa liikaa (TS 26.9.2009).


Tässähän ei tietenkään ole mitään uutta. Rötisköjen purkamista on vaadittu satojen vuosien ajan.

Törmäsin juuri vuonna 1911 Uusi Aura -lehdessä julkaistuun kirjoitukseen, jossa tartuttiin suuria tunteita herättäneeseen aiheeseen eli Luostarinmäen kohtaloon. Osa halusi purkaa alueen rötisköt, osa taas säästää.

Kirjoitus antaa jännittävästi perspektiiviä nykyiseen rötiskökirjoitteluun. Lehden kolumnisti kirjoitti aiheesta näin:


"Oppineet, asianymmärtävät ja vaikutusvaltaiset miehet Turun kaupungissa ovat kuluneina viikkoina ankarasti askarrelleet aivojansa ja kyniänsä kysymyksellä, eikö ns. Luostarikortteli olisi semmoisenaan säilytettävä jälkimaailmalle. Mikäli olen kirjoituksista huomannut, tuntuu vahva mielipide enimmäkseen muinaismuistojen ystäväin ja taiteilijoiden keskuudessa olevan säilyttämisen puolella. He vaativat että kaupungin olisi lunastettava talot alueineen ja pidettävä ne kunnossa nykyisessä muodossaan.

Käytännön miesten joukossa sitä vastoin olen huomannut jonkun lausuneen jyrkän tuomion koko hankkeesta. Kaupungin ei sovi uhrata kysymyksessä olevaan tarkotukseen niin suuria summia kuin ehdotuksen toteuttaminen vaatisi.

Silmää räpäyttämättä täytyy minun asettua käytännön miesten kannalle. Siihen on montakin syytä.


Ensiksikin on ns. Luostarimäen asutusryhmällä pienenpuoleinen muinaismuistoarvo. Siihen ei liity mitään erikoisesti tunnettua ja historiallista muistoa, paitsi että se on palanen sitä Turkua, mikä ei hävinnyt tulipalossa. Talot ovat monessa suhteessa muuttuneet, korjatut ja paikatut. Tiedä hänen, mitä niissä on alkuperäisestä talosta muuta jäljellä kuin seinähirret.

Tällaisen muiston säilyttäminen kaupungin kauniimman vuoren kupeella tulee kaupungille siksi kalliiksi, että hinta ei ole missään järjellisessä suhteessa ryhmän muinaismuistoarvoon nähden. Lisäksi ajan hammas murentaa säälimättömästi rakennukset ja tulee uusi polvi, joka ei enää pane arvoa ”vanhalle Turulle” niin paljon, että se viitsisi säilyttää noita hökkeleitä niin julkisella paikalla kuin Vartiovuori on.

Sama tarkotus saavutetaan helpommalla, jos Luostarikorttelin nykyinen muoto maalauksin ja valokuvin ikuistetaan ja joku kuvaavin asumus siirretään ulkoilmamuseoon vanhan linnan luo.

Jos voisimme nähdä esim. sata vuotta eteenpäin, ei nykyisestä Luostarikortelista varmaan löydettäisi pienintäkään jäännöstä siellä nyt olevista hökkeleistä.

Muinaismuistojen säilyttämisellekin panee aina eteenpäin kiitävä kehitys rajan, jonka toisella puolella on – käytännöllinen mahdottomuus."


Purettuja taloja kankaalla

$
0
0

Kovin usein ei tule käytyä gallerioissa näyttelyn avajaisissa, mutta tänään tuli mentyä.

Onneksi, sillä tästä taiteesta tykkäsin kovasti.

Esillä on Aino-Maija Halme-Vaajan kirjottuja tekstiilejä. Pidän niistä erityisesti aihevalinnan vuoksi: useimmat esittävät Turun purettuja taloja.

Viereisessä kuvassa on Junneliuksen talo, joka sijaitsi osoitteessa Linnankatu 8. Taatusti yksi Turun upeimmista rakennuksista.

Menkää siis ihmeessä katsomaan hienoja töitä Galleria Rayaan, osoite on Kaskenkatu 2, Turku. Näyttely on esillä 29.11.2009 asti.

Turun puretut talot

$
0
0

Uusi kirjani Turun puretut talot julkaistaan tänään.

Luennoin kirjan aiheista nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Aurakadulla keskiviikkona 25.11. klo 18.30.

Lisäksi esittelen teosta Turun Akateemisessa kirjakaupassa torstaina 26.11. klo 16.30 lähtien.

Tervetuloa!

Riitan herkku

$
0
0
Blogin päivittäminen on rankkaa hommaa.

Aluksi se tuntuu helpolta ja mielenkiintoiselta. Pian huomaa, että blogeja on pilvin pimein: harvoin sitä jaksaa lukea muidenkaan kirjoituksia.

Toisaalta aina ei viitsisi valittaa kaikesta, ja valittamista vartenhan blogit ovat olemassa.

Uuden vuoden tienoilla oli tarkoitus kirjoittaa katsaus menneestä vuosikymmenestä, mutta vastaavia juttuja oli joka paikka täynnä muutenkin.

Jos blogissa taas sanoo jotain todella painavaa – kuten nyt esimerkiksi Kaarina Hazard omassa kolumnissaan Tony Halmeesta ja mediasta – niin tulee hyppineeksi jonkun varpaille ja joutuu syytteeseen. Voisin kirjoittaa mielipiteitäni vaikka siitä, että Diili-Jethro on juuri valittu vuoden turkulaiseksi, mutta tuskinpa sentään uskallan.

Sanomalehdissä on niin paljon kolumneja, ettei edes hyviä ehdi lukea. Ja joku kirjoittaja on kuitenkin ehtinyt tehdä jutun juuri siitä aiheesta kuin minunkin piti: kuten nyt esimerkiksi tänään Hesarissa joku kolumnisti vastusti televisio-ohjelmien mainostaukojen määrän kasvua. Minunkin piti sitä ihmetellä, mutta toisaalta who cares? En koskaan katso kaupallisten kanavien ohjelmia muuten kuin tallenteina, jotta voin hyppiä mainosten yli.

Toisaalta voisin kehua Riitta Väisästä. Juu, ihan totta. Uuden älyttömän SuomiTV-kanavan ainoa hyvä ohjelma tuntuu olevan vanha kunnon Kymppitonni, jota ihan oikeasti jaksaa katsella jonkinlaisessa nostalgisen väsähtäneessä camp-mielentilassa ennen nukkumaan menoa. Se on vähän kuin pelaisi kavereiden kanssa hyllyn periltä vuosien jälkeen löytynyttä Afrikan tähteä. Ja Riittahan on ihana - oli vuosikymmen mikä tahansa!

Turku - Suomen kirsikkapääkaupunki

$
0
0
Turun päätöksentekoa moititaan hitaanlaiseksi.

Hitaudessa ei aina ole vikaa – jääpähän myös tyhmät päätökset tekemättä.

Mitä pitäisi ajatella Turun kirsikkapuutarhasta? Siis siitä, että eräs varakas lääkäriaseman johtaja saa päähänsä lahjoittaa muutama sata kirsikkapuuta istutettavaksi Aurajokirantaan, jotta Turusta saadaan keväisin Pohjolan Kioto.

Sinänsä tietysti kiva, että yksityislääkäreille ylihintoja maksaneet kaupunkilaiset saisivat edes osan rahoistaan takaisin keväisen kukkaloiston muodossa.

Turun päättäjät ovat jo muutamia vuosia yrittäneet jotenkin kiemurrella irti kiusallisesta lahjoituksesta. Toiset yrittävät sysätä puut jonnekin mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan yläjuoksulle, jotkut taas ovat ilmeisesti jo ilahtuneetkin ajatuksesta Pohjolan kirsikkapääkaupungista.

Museokeskus ei ole innostunut moisten Turun kaupunkikuvaan kuulumattomien kasvien invaasiosta. Minuakin arveluttaa muuttaa jokirantojen maisemat yhtäkkiä aivan toisenlaisiksi kirsikkapuilla, joiden hoidosta ja kestävyydestä ei ole kokemuksia. Eikös tarkoitus ole ollut suojella Turun rantojen historiallista ilmettä? Jättäkää nyt ainakin Sibeliusmuseon ranta rauhaan.

Vielä 1900-luvun alussa varakkaat porvarit saivat mielin määrin lahjoitella kaupungille omia kohteitaan, mutta nykyään en ole ihan yhtä varma homman toimivuudesta. Mitäköhän joku suurena kaupunkisuunnittelijana itseään pitävä seuraavaksi keksii lahjoittaa? 500 hyljettä Ruissalon rantaan, jotta Turusta saadaan Suomen San Francisco?

Aku Ankka brändi vankka

$
0
0
Jassoo. Taas yritetään tuputtaa Suomen pojille miehistä elämäntapalehteä. Muistaako joku vielä Veli-lehden tai Suomen Kuvalehden Miehen? Niinpä - niillä on ollut tapana lopettaa muutaman pieleen menneen numeron jälkeen.

Kaupan kassalta sattui kouraan uusi lehti nimeltä Aku. Sitä myytiin pilkkahintaan 1.90 e. Kun kerran muu ei auta, on miehille nyt myytävä lehteä Aku Ankan varjolla.

Lehdistötiedotteen mukaan ”aikuisille suunnattu laatulehti yhdistää yllätyksellisellä tavalla Ankkalinnan sarjakuvamaailman ja tyylikkään lifestylen”. Joopa joo.

Avasin lehden uteliaan kiinnostuneena, mutta täystyrmäys tuli muutaman selatun aukeaman jälkeen. Lehti oli suorastaan vastenmielinen: vanha kunnon Aku Ankka on valjastettu kauppaamaan lukijoille tarpeetonta luksuskrääsää. Lehti on selvästi luotu mainostajien, ei lukijoiden tarpeisiin.

Voiko lapsuuden nostalgisilla muistoilla tosiaan myydä kolme-nelikymppisille mitä vain? Lehden mainoskuvissa nähdään satojen eurojen aurinkolaseja, kymmenien tuhansien rannekelloja ja satoja tuhansia maksavia urheiluautoja. Guccia, Dioria, Pradaa; Niveaa, Dieseliä ja Umbroa.

Asiajutuiksi naamioidut heppoiset artikkelit on kuorrutettu Akun ja Pelle Pelottoman kuvilla, joissa Pelle ikään kuin suosittelee näitä turhakkeita. Matkailuosuuden syvällinen reportaasi Himalajalta koostuu yhteensä kahdeksasta virkkeestä, yhdestä valokuvasta sekä sarjakuvaruudusta. Se ei anna kenellekään mitään.

Välillä tarjotaan pehmoisia kuvia naisista hepenissä rannalla tai Laura Voutilaisesta sulkaviuhkan takana. Ei tietysti mitään liian rohkeaa, Akun kuvalla varustettu lehtihän voi joutua jonkun lapsenkin selattavaksi.

Lehdestä on helppo huomata, miksi miesten elämäntapalehti ei Suomessa toimi. Miehet joita kiinnostavat vaatemainokset tuskin jaksavat lukea nyrkkeilijän tai motocross-ajajan haastattelua. Tekniikasta kiinnostunut äijälukija taas nauraa räkäisesti kaiken maailman dioreille ja miesten niveoille.

Sääliksi käy Aku Ankkaa.

Turku 1911 - elämää sata vuotta sitten

$
0
0

Uusin kirjani kertoo Turusta vuonna 1911. Siis sata vuotta ennen kohta alkavaa kulttuuripääkaupunkivuotta.

Vuodesta 2003 lähtien olen toimittanut Turkuseuran julkaisemaan Suomen Turku -lehteen palstaa nimeltä ’Elämää Turussa sata vuotta sitten’, johon olen valinnut kuvia 1900-luvun alun Turusta. Palstaa tehdessä heräsi ajatus tehdä samasta aiheesta hieman suurempikin julkaisu. Kun Turku sitten valittiin vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi, oli aikataulukin selvä: kirja tulisi keskittymään juuri vuoteen 1911.

Syksyn 2009 vietin tiiviisti yliopiston sanomalehtiarkistossa lukemassa vuoden 1911 lehtiä. Kiinnostavampaa työrupeamaa on vaikea kuvitella, niin mukaansa tempaavia tuon ajan lehdet ovat.

Parhaiden palojen poimiminen kirjaan oli suorastaan tuskallista, niin paljon kiinnostavia tapahtumia olisi ollut kerrottavana. Tulin keränneeksi aineistoa ainakin kolme kertaa enemmän kuin kirjaan lopulta mahtui.

Puhumattakaan kirjan kuvituksen etsimisestä: itseäni kiinnostavat erityisesti vanhat lehtimainokset, joita olisi ollut tarjolla loputtomasti. Kirjaan löytyi myös suuri määrä sadan vuoden takaisia valokuvia, joita ei ole ennen julkaistu. Toivottavasti kirjan lukijoilla on yhtä antoisaa kuvia katsellessa kuin minulla oli niitä etsiessä.

Kirjan ”Turku 1911 – elämää sata vuotta sitten” julkaisupäivä on 13. syyskuuta 2010.

Suomen Turku -lehden palsta muutti tämän vuoden alussa nimeään ja sisältöään: vastedes lehdessä katsellaan kuvia 1920- ja 1930-lukujen Turusta.

Modernin synty

$
0
0

Kevät ja kesä kuluivat minulta moderneissa merkeissä.

Tehtäväni oli kirjoittaa kirja Alvar Aallosta, huonekalutehtailija Otto Korhosesta sekä heidän suunnittelemistaan funkishuonekaluista.

Kaarinassa sijaitseva Huonekalutehdas Korhonen Oy kun täyttää tässä kuussa 100 vuotta, minkä kunniaksi on syytä muistella tehtaalla 1920- ja 30-luvuilla alkunsa saaneita klassikkohuonekaluja.

Alvar Aaltohan asui Turussa vuosina 1927–1933. Kovin moni turkulainen ei taida olla tietoinen siitä, miten merkittävä rooli juuri Turulla oli suomalaisen funktionalismin synnyssä. Kaupunki oli modernien eurooppalaisten suuntausten radikaali mekka. Niinpä modernista Turusta tuli yksi kirjan päähenkilöistä Aallon ja Korhosen rinnalle.

Alvar Aallon uusi arkkitehtuuri sai alkunsa juuri täällä; samoin ensimmäiset, sittemmin maailmankuuluiksi klassikoiksi muodostuneet huonekalut Paimio-tuolista Aalto-jakkaraan kehitettiin Korhosen tehtaalla Nummenmäellä.

Olinkin lievästi sanottuna innostunut, kun sain tehtäväkseni kirjoittaa kirjan juuri noista sotien välisistä moderneista vuosikymmenistä Turussa. 1920- ja 30-luvut ovat ilman muuta suosikkejani vuosikymmenten joukossa.

Erityinen suosikkini ovat kesäkuussa 1929 järjestetyt Turun Messut, jotka loihtivat viikon ajaksi Samppalinnanmäelle ja myös koko kaupunkiin modernin ilmeen. Olen aina ihmetellyt, miksi messuista on julkaistu niin vähän kuvia, vaikka esimerkiksi messualuetta ja katuja koristaneet noin 12-metriset mainospylväät olivat tyrmäävän upea näky. Tässä kirjassa kuvia nyt on runsaasti.

Modernin synty – Aalto, Korhonen ja moderni Turku -kirja julkistetaan 30. marraskuuta 2010 Galleria Maaret Finnbergissä kaupunginkirjaston korttelissa. Samassa galleriassa on esillä ’Alvar Aalto ja puun ulottuvuudet’ -näyttely, joka on osa Turun pääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa.

Kirjan kotisivu löytyy osoitteesta Modernin synty

Kirjan voi hankkia kirjakaupasta tai tilata Alvar Aalto -museosta.

Sähköä oppilaille

$
0
0
Kirjassani ”Turku 1911” naureskelen sadan vuoden takaiselle uutiselle, jossa kerrotaan ruotsalaisprofessorin kokeilleen sähkön käyttöä lasten kasvatukseen. Tulokset olivat lupaavia.

Näin kertoi sanomalehti Uusi Aura 5. maaliskuuta 1911:

Sähköllä kasvattamiskokeita. Tukholmassa on prof. Svante Arrhenius tehnyt kokeita 50 kouluoppilaan kanssa edistääkseen näiden kasvua sähkösäteillä. Nämä lapset jaettiin kahteen ryhmään terveyttä, suuruutta, painoa ym. silmälläpitäen, ja kutakin opetettiin kouluhuoneessa, jolla oli sama asema ja suuruus.

Toisessa huoneessa joutuivat he sähkövirran vaikutuksen alaisiksi. "Sähkötetyt" lapset kasvoivat nopeammin, ruumiin paino lisääntyi enemmän, heillä oli suurempi nälkä, he olivat kestävämpiä toimissaan, lyhyesti koe onnistui tykkänään sähkötettyjen lasten hyväksi.


No, tänään aamukahvia juodessa oli taas mennä kahvi väärään kurkkuun, sillä lehti kertoi sähköiskujen tehostavan matematiikan oppimista.

Electrical Brain Stimulation May Boost Math Skills, vahvisti Current Biology -lehti. Oppilaat kaipaavat siis sähköiskuja, aivan kuten sata vuotta sitten arveltiinkin.

Eli olipa aikaansa edellä tuo Arrhenius. Sama heppu muuten, joka keksi vuonna 1896, että kasvihuonekaasut lämmittävät maapallon ilmastoa...

Taistelu Turusta

$
0
0

Taistelu Turusta -elokuvan ensi-ilta lähestyy.

Rakennussuojelu onkin talven myötä noussut yhdeksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden näkyvimmäksi teemaksi. Niin ei tosin tainnut olla tarkoitus käydä. Kuvat Sinisen talon purkamisesta levisivät maan mediaan tehokkaammin kuin toistaiseksi juuri mikään muu vuoden tapahtuma.

Uutta vastaavaa imagotappiota pelätään nyt kovasti. Kun Sairashuoneenkatu 8:ssa haettiin purkulupaa arkkitehti E. J. Wennerqvistin 1830-luvulla suunnittelemalle puutalolle, vastustus on ollut ripeää. Apulaiskaupunginjohtaja ehdotti heti tontille rakennuskieltoa.

Kun vanhoja puutaloja aiotaan nykyään Turun keskustasta purkaa, kansanliike nousee nopeasti. Niin on käynyt viimeksi Kaskenkatu 15:n puutalojen kohdalla. Turunmaan sairaalan laajentaminen ja vanhojen rakennusten purkaminen ei onnistu hiljaisuudessa.

Taistelu Turusta
kertoo 1950- ja 60-lukujen todellisuudesta. Vanhan purkaminen herätti vain vähän negatiivista huomiota, useimmat halusivat uutta ja modernia.

On käsittämätöntä, miten suuria alueita kaupunkia tuhottiin muutaman vuoden aikana 1950-luvun lopulla. Multavierun alueesta ei säästynyt mitään, Brahen-, Aninkaisten- ja Humalistonkadusta muutamia palasia sieltä täältä. Siihen nähden on tragikoomista, että 2000-luvulla joudutaan taistelemaan muutamien keskustan viimeisten puutalojen säästämisestä.

Olemmeko siis viisastuneet? Aina ei siltä tunnu. Yksittäinen vanha puutalo ei kaikkien mielestä vaikuta arvokkaalta. Se tuntuu olevan kaupunkikuvan yhtenäistämisen tiellä. Tekeekö joku 50 vuoden päästä elokuvan tämän päivän purkajista?

The Birth of the Finnish Modern

$
0
0

The English edition of my latest book is now in the book shops. The Birth of the Finnish Modern tells about the early years of the Finnish modern architecture and interior design.

Modernism reached Finland during the 1920s and 1930s via the city of Turku. The key milestone in the new style of architecture and furniture design was the 1929 Turku Fair.

Architect Alvar Aalto, who lived in Turku, and furniture-factory owner Otto Korhonen worked together to develop a series of items of furniture that became classics of Functionalism and established a reputation at exhibitions around the world. They created for Finland a reputation as one of the leading countries in modern design.

Aalto furniture is still being manufactured at the Kaarina factory of Huonekalutehdas Korhonen which celebrated its centenary in autumn 2010.

You can order the book from The Alvar Aalto Shop.

Taiteilijoiden talo

$
0
0

Kirjoittamani kirja satavuotiaasta Asunto Oy Albatrossista on nyt valmis ja julkaistu.

Albatross on Turun tunnetuimpia asuinrakennuksia ja Puolalanmäen keskeisiä maamerkkejä. Ylimmän kerroksen ateljeehuoneistoissa työskennelleiden taiteilijoiden ansiosta se on alusta lähtien tunnettu myös Taiteilijoiden talona.

Albatrossin rakennutti merikapteeni Johan Magnus Eklund vuokrataloksi. Rakentaminen alkoi keväällä 1910, ja saman vuoden syksyllä taloon muuttivat ensimmäiset asukkaat. Lopullisesti rakennus valmistui kesällä 1911. Albatross vaihtoi useaan otteeseen omistajaa rauhattomalla 1910-luvulla ennen kuin asukkaat muodostivat asunto-osakeyhtiön vuonna 1920.

Rakennuksen suunnitellut Fritiof Strandell oli Turun merkittävin jugendkauden arkkitehti. Hänen suunnittelemiaan rakennuksia on säilynyt Turun keskustassa useita, Albatross ajoittuu Strandellin melko lyhyeksi jääneen luomiskauden loppupuolelle. Talossa oli useita teknisiä uutuuksia, mm. yksi Turun ensimmäisistä henkilöhisseistä.

Taiteilijoiden talossa on asunut tai työskennellyt suuri joukko merkittäviä turkulaisia eri taiteen alojen edustajia, mm. Wäinö Aaltonen, Santeri Salokivi, Ali Munsterhjelm sekä Greta ja Teodor Schalin.

Kirjassa esitellään lyhyesti talossa asuneita tunnetuimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä sekä arkkitehti Frithiof Strandellin vaiheet ennen ja jälkeen Albatrossin valmistumisen. Lisäksi keskitytään Puolalanpuiston alueen ja itse rakennuksen historiaan sekä sen asukkaiden elämään 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Kirjassa on uusien valokuvien lisäksi ainutlaatuista kuvitusta turkulaisista arkistoista sekä yksityisistä kokoelmista.

Kirja Taiteilijoiden talo - Asunto Oy Albatross 100 vuotta on myynnissä turkulaisissa kirjakaupoissa.
Viewing all 59 articles
Browse latest View live